M-Levy nousu-urille Salvagninin teknologioilla

Muuramessa toimiva M-Levy Oy on tehnyt lähivuosina merkittäviä muutoksia parantaakseen vahvuuksiaan levytyöalihankkijana. Neljä vuotta sitten tuotantoon saatu Salvagninin P4Xe taivutusautomaatti on tuonut selkeää etumatkaa kilpailijoihin nähden. Nyt tuota etumatkaa jälleen venytettiin Salvagninin L3 kuitulaserilla, joka toi huomattavasti nopeutta ohutlevyleikkaukseen ja laajensi samalla laserleikkauksella tehtävän materiaalikirjon myös kuparin ja messingin kattavaksi. Myös organisaation muutoksilla on haettu lisäpotkua yrityksen toimintaan.

Pari vuotta sitten M-Levy siirtyi kokonaan Jouni Puhakan omistukseen toisen yrittäjän Veli-Pekka Korisevan siirryttyä eläkkeelle. – Parikymmentä vuotta olin kihloissa tämän yrityksen kanssa. Nyt voitaneen sanoa, että olen naimisissa M-Levyn kanssa, naurahtaa Puhakka.

Organisaatiomuutoksilla tehokkuutta

Muutoksen seurauksena tapahtuneilla organisaation rakenteellisilla muutoksilla on M-Levyn kilpailukykyä saatu terävöitettyä. Vakituisen sihteerin toimet ulkoistettiin kustannustehokkuuden lisäämiseksi, pajan puolella vastuut operatiivisesta tekemisestä siirtyivät pääosin työnjohdolle ja tänä vuonna myyntiin saatiin lisävoimaa tehtävään palkatun myyntimiehen ansiosta.

Kilpailuvaltit ohutlevytöissä

– Vaikka yllämme laserleikkeissä aina 20 mm saakka, ehdoton vahvuutemme ja volyymimme on ohutlevytöissä 0,1 – 3 mm. Teemme asiakaskunnallemme, joista pääosan muodostaa keskisuuret metalli- ja kalusteteollisuuden suomalaiset yritykset, tuotteita komponenttitoimituksista aina hitsattuihin ja pintakäsiteltyihin valmiisiin koteloihin saakka, valottaa Puhakka.

Vientiäkin M-levyllä on, sillä 8 % tämänhetkisestä 2,5 M€ liikevaihdosta muodostuu Viroon tehtävistä toimituksista.

Taivutussovellusten tietopankki nopeuttaa ohjelmointi

M-Levyn tuotantotilat ovat vuosien saatossa laajentuneet nykyisiin noin 1500 m2 mittoihin. Näissä tiloissa on neljä vuotta ilman ongelmia palvellut Salvagninin P4Xe taivutusautomaatti. Koneessa on kappaletta käsittelevän manipulaattorin lisäksi neljä vapaasti ohjelmoitavaa taivutustyökalua ja näiden etukäteen määritellyt ohjelmakierrot sekä konetta Suomessa edustavan Oy Fredko Ab:n mukaan markkinoiden ylivoimaisesti nopein ABA-painintyökaluvaihtojärjestelmä, joka mahdollistaa erilaisten kappaleiden taivuttamisen ilman odotusaikoja.

P4Xe:n taivutusprofiilien kirjo on valtava, sillä miltei kolmen tuhannen taivutusautomaatin käyttökokemukset ovat muodostaneet Salvagninin Itävallan tehtaalle taivutussovellusten tietopankin, joka on Fredkon mukaan ainutlaatuinen koko maailmassa. Tästä syystä taivutusautomaatit soveltuvat joustavuutensa ja helpon ohjelmoitavuutensa ansioista myös ykköserien tuotantoon, kuten alihankinta- ja sopimusvalmistussektorille, jota M-Levy edelläkävijänä edustaa. Myös M-Levy on pystynyt useaan otteeseen hyödyntämään tätä Salvagninin tarjoamaa tietopankkia.

Laserleikkauskapasiteetti yli kaksinkertaistui

Puhakan yrityksen yksi ydinprosesseista on laserleikkaus. Ennen Salvagnini kuitulaseria tehtävää suoritettiin yhdellä koneella. Investoinnin jälkeen kapasiteettia tälle rintamalle saatiin yli tuplasti. – Valintaprosessin loppusuoralla oli kolme merkkiä. Salvagnini veti kaupassa pisimmän korren, koska Fredko pystyi tarjoamaan vähän käytetyn vaihtoehdon uuden koneen takuulla. Lisäksi vaakakupissa painoi jo tuotannossa oleva saman merkkinen taivutusautomaatti, joka on pitkässä juoksussa tarkoitus yhdistää linjasoluksi laserin kanssa. Saman laitevalmistajan yhdistelmänä tämä on joustavin toteuttaa ja vain Salvagninilla on tarjota lentävän optiikan laseriin irrotus- ja niputuslaitteisto tähän tarkoitukseen, arvelee Puhakka.

M-Levyn Salvagnini L3 kuitulaser on varustettu 3 kW:n IPG:n kuitulaserlähteellä. Leikkausnopeus on 3 kW:n laserlähteellä 20 – 25 % suurempi koko materiaalialueella ja lisäksi kuparilla ja messingillä jopa 50 % suurempi verrattuna 2 kW:n laserlähteeseen. Mustalla materiaalilla tehokkaalla laserlähteellä oleva kone yltää aina 20 mm vahvuuksiin.

Kuitulaserin merkittäviä kilpailuetuja ovat energiatehokkuus, alhaiset ylläpitokustannukset ja eri leikkausmateriaalien sopivuus. Kuitulaserin energiatarve ja ylläpitokustannukset ovat alle puolet vastaavaan CO2-laseriin nähden. Myös leikkuuajat ovat kymmeniä prosentteja nopeampia. Näin ollen kokonaiskustannukset ja kappaleiden yksikköhinnat jäävät huomattavasti alhaisemmiksi.

Hyvä työkanta

M-Levyn merkittävät investoinnit kalliimman kategorian koneisiin on osoittautunut oikeaksi linjaksi. – Meillä on kaikki 18 työntekijäämme töissä, joista pääkoneet – taivutusautomaatti ja laser – työllistävät neljä miestä kahdessa vuorossa. Tarpeen mukaan joustava joukkueemme tekee myös kolmea vuoroa. Kapasiteettia siis vielä löytyy, kertoo Puhakka.

– Laadukkaan konekantamme lisäksi uskoisin meidän hyvän työkannan johtuvan myös monipuolisesta asiakaskunnastamme. Nämä asiakkaat pysyvät tyytyväisinä hyvällä toimitusvarmuudella ja laadulla, mutta yhä enenevässä määrin hinta näyttelee pääosaa. Tällöin täytyy prosessit olla kunnossa. Harva pystyy leikkaamaan ja taivuttamaan kustannustehokkaammin kuin me. Esimerkiksi taivutusautomaatille sopiva tuote valmistuu Salvagninilla erittäin nopeasti.

– Vaikka tilauskanta on lähivuodet pysynyt melko lyhyenä näen tulevaisuutemme positiivisena ja liikevaihtomme kasvavana. Kehittämällä edelleen erikoisosaamistamme ohutlevypuolella uskon toimintamme laajenevan siinä määrin, että myös henkilökuntaa ja toimitiloja täytyy laajentaa. Eikä oman tuotteenkaan mahdollisuus ole poissuljettu, visioi Puhakka.Info: M-Levy Oy, puh. 014 411 4400, toimitusjohtaja Jouni Puhakka, puh. 0400 544 839,
puhakka@m-levy.fiwww.m-levy.fi

Toimittanut Petri Kuhlman / Eurometalli